Suomessa aloitettiin tilastotietojen keruu osana Ruotsin valtakuntaa jo 1720-luvulla. Ruotsi oli edelläkävijämaa tilastojen teossa, sillä Ruotsin valtakunnan kehittynyt hallinto rekisteri- ja raportointijärjestelmineen tarjosi hyvät edellytykset tilastojen pohjatietojen kokoamista varten. Ruotsin taulustolaitos tai tabellilaitos (tilasto-sana tuli suomen kieleen vasta vuonna 1848) perustettiin 1700-luvun puolivälissä, ja sen tekemät tilastot levisivät Euroopan oppineistolle ja tutkijoille. Samoihin aikoihin sai alkunsa maailman vanhin yhtäjaksoinen tilasto, Ruotsin ja Suomen väestötilasto. Ruotsissa palkattiin myös maailman ensimmäinen tilastotyöhön erikoistunut virkamies vuonna 1756.
Maataloustilastot tärkeitä agraariyhteiskunnassa
Ensimmäisiä suomalaisia väestötieteen ja tilastojen harrastajia oli Turun Akatemian apulaisena toiminut Carl Fredrik Mennander, josta myöhemmin tuli Turun piispa ja Uppsalan arkkipiispa. Agraariyhteiskunnassa maatalouteen liittyneet tiedot olivat erityisen tärkeitä. Mennanderin laatima selvitys vuodelta 1743 "Ruotsin maanviljelijäin luvun vertailu valtakunnan laajuuteen" sisälsi tiedot myös Suomen maanviljelijöistä. Vuonna 1797 perustettu Suomen Talousseura otti ohjelmaansa Suomen maatalouden edistämisen ohella myös tilastokuvauksen kehittämisen.
Vuonna 1802 tilastotaulut uudistettiin ja kaupungit erotettiin maaseudun tilastoista. Tärkeä uudistus oli myös eräiden maataloutta koskevien kysymysten lisääminen väestötilastolomakkeisiin. Ruotsin valtakunnan maaherroja velvoitettiin antamaan viiden vuoden välein kamarikollegiolle kertomuksia "läänien tilasta, maatalouden, niityn- ja karjanhoidon sekä kaikkien muiden elinkeinojen kasvusta ja vähenemisestä ja näiden syistä".
