Ensimmäinen valtakunnallinen maatalouslaskenta toteutettiin Suomen ollessa osa Venäjän valtakuntaa. Vuonna 1907 annettiin asetus, joka velvoitti Maanviljelyshallituksen "jokaiselta kymmeneltä vuodelta joka päättyy tasaiseen kymmenlukuun toimeenpanemaan täydellinen ja seikkaperäinen tutkimus maanviljelys- ja karjanhoitoelinkeinosta".
Puoli hehtaaria maata tai yksi kotieläin
Ensimmäinen laskenta toteutettiin vuonna 1910. Tietoa kerättiin "maaomaisuussuhteista, maanviljelystilain luvusta ja suuruudesta, maan käyttämisestä, maanviljelyskoneiden lukuisuudesta, karjaston paljoudesta ja voinvalmistuksesta ynnä muista seikoista, jotka koskevat maanviljelyksen ja sen sivuelinkeinojen vaatimuksia ja tilaa".
Laskennan piiriin otettiin ruokakunnat, joilla oli vähintään puoli hehtaaria viljeltyä maata tai vähintään yksi kotieläin.
Tuloksista toimitettiin kaksiosainen julkaisu, joista yksi osa käsitteli maanviljelystä ja toinen karjanhoitoa. Tilastotaulukoiden lisäksi julkaisu sisälsi Suomen maataloudesta kertovaa tekstiä. Suomenkielisen julkaisun tilastotaulut oli käännetty ranskaksi.
Karjanhoitoa koskevassa julkaisussa selvisi kotieläinten luku ja laatu lääneittäin sekä koko maassa. Eläimistä mukana olivat hevoset, naudat, lampaat, vuohet, siat, porot ja siipikarja.
Ensimmäisen laskennan tuloksia
Suomi oli 1900-luvun alussa erittäin maatalousvaltainen maa, jonka väestöstä suuri osa asui maaseudulla. Maataloustilastot kuvaavatkin huomattavaa osaa Suomen väestöstä ja heidän elinkeinojaan aina 1960-luvulle saakka.
Vuoden 1910 laskenta kertoo muun muassa miten viljelty maa lisääntyi ja luonnonniityt vähentyivät hyvin eri tahtiin eri lääneissä vuosien 1901 ja 1910 välillä. Viljelty maa lisääntyi eniten Viipurin läänissä, peräti 48,0 %. Vähiten viljelysala lisääntyi Turun ja Porin läänissä, vain 11,1 %. Eroa selitti muun muassa Viipurin läänin nopea väestönlisäys sekä vanhastaan pieni viljelmien keskikoko läänissä.
Laskennan tuloksista selvisi myös, että viljelty ala kasvoi tarkasteluaikana suhteellisesti nopeammin kuin väkiluku. Myös kotieläinten lukumäärä, poroja lukuun ottamatta, lisääntyi väkilukua nopeammin.

