Maatalouslaskenta 2010:n kolmas tiedonkeruuerä on käynnistynyt.
Uuden erän myötä pyyntö osallistua tutkimukseen on lähetetty kaikkiaan
noin 41 000 viljelijälle. Kolmanteen tiedonkeruuerään kuuluvat
Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon ja Etelä-Savon alueella
sijaitsevat maatilat ja puutarhayritykset. Tutkimuksessa kysyttävät
tiedot on mahdollista antaa Tikeen nyt ensimmäistä kertaa verkossa.
Maatalouslaskennan
tiedot kerätään syksyn aikana viidessä tiedonkeruuerässä kaikilta
Suomen noin 66 000 maatilalta ja puutarhayritykseltä. Kolmanteen erään
kuuluvat saavat kehotuksen osallistua tutkimukseen tällä viikolla. Erään
kuuluu kaikkiaan lähes 13 000 maatilaa ja puutarhayritystä.
Sähköinen tiedonkeruu käytössä ensimmäistä kertaa
Tutkimuksessa
kysyttävät tiedot on mahdollista antaa Tikeen sähköisesti ensimmäistä
kertaa. Tilat saavat postitse tiedonkeruuerittäin käyttäjätunnukset ja
salasanat, joilla verkkopalveluun pääsee kirjautumaan. Palvelu löytyy
osoitteesta www.maatalouslaskenta.fi. Sivustolta löytyy myös ohjeita ja usein kysyttyjä kysymyksiä tutkimukseen liittyen.
Palvelu
avautui 1.9. ja sen kautta on vastannut tähän mennessä noin 5600
viljelijää, mikä on reilu 200 viljelijän päivävauhtia. Palvelu on
kestänyt ajoittain runsaankin kuormituksen eikä käyttökatkoja ole
toistaiseksi ollut. Tiken tavoitteena on, että puolet tiloista vastaisi
tiedonkeruuseen internetissä. Tähän mennessä sähköisesti on vastannut
8,5 % kaikista tutkimukseen osallistuvista tiloista.
Jos tila ei
ole antanut tietojaan verkkopalvelussa määräaikaan mennessä, tiedot
kysytään puhelinhaastattelussa. Maatalouslaskenta on lakisääteinen
tutkimus ja tietojen luovuttaminen tutkimukseen on
maaseutuelinkeinotilastoista annetun lain nojalla pakollista.
Tike tekee maatalouslaskennan
Maatalouslaskenta
2010 on maamme maatilat ja puutarhayritykset kattava tilastotutkimus.
Yli puolet tarvittavasta tietosisällöstä saadaan maataloushallinnon
rekistereistä ja loput kerätään viljelijöiltä maatalouslaskennan
verkkopalvelussa tai puhelinhaastatteluilla. Viljelijöiltä kysytään
maatalouden rakenteeseen, työvoimaan sekä muuhun yritystoimintaan
liittyviä asioita. Tiedot kerätään syksyllä 2010 ja tulokset julkaistaan
loppuvuodesta 2011.
Suomessa maatalouslaskennan tekee Tike eli
Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus, joka on yksi Suomen
neljästä tilastoviranomaisesta. Tiken lakisääteisenä tehtävänä on
tuottaa maatila- ja elintarviketalouden tilastoja.
Lisätietoja Maatalouslaskennasta ja sen satavuotiaasta historiasta löytyy verkosta osoitteesta www.maatalouslaskenta.fi
Lisätietoja tutkimuksesta antavat:
Jaana Kyyrä, Maatalouslaskenta 2010, projektipäällikkö
puh. 020 77 21 292
Johanna Laiho-Kauranne, Tiken tilastojohtaja
puh. 020 77 21 369