Maatalous työllistää nyt 30 % vähemmän ihmisiä kuin vuonna 2000
Suomalaisen maatalouden rakennemuutos jatkuu. Tiken eli Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen mukaan maatalous työllistää nyt kolmanneksen vähemmän ihmisiä kuin vuonna 2000. Samassa ajassa maatalous- ja puutarhayritysten määrä on laskenut viidenneksen.
Maataloustöitä teki vuonna 2010 kaikkiaan 125 300 henkeä. Muutos ei
kieli suoraan tilojen työmäärän vähenemisestä. Maataloustöihin käytetty
aika on vähentynyt vain 13 %. Eniten työllistivät lypsykarjatilat.
-
Lypsykarjatilan hoitaja käytti maataloustöihin keskimäärin 255 päivää
vuodessa eli lähes kaksi kertaa enemmän kuin keskiverto maatalouden
parissa työskentelevä, kertoo projektitutkija Pasi Mattila Tikestä.
Maa-
ja puutarhatalouden osuus alan työtä tekevien kokonaistyömäärästä onkin
suurin karjatalousvaltaisilla alueilla. Viljatilojen hoito vaati
keskimäärin kolmanneksen niillä työskentelevien työajasta.
Maatilaa hoitaa keskimäärin kolme vuotta iäkkäämpi viljelijä kuin vuonna 2000
Keskiverto
suomalainen viljelijä on 51-vuotias eli kolme vuotta vanhempi kuin
vuonna 2000. Nuorimmat viljelijät työskentelevät sikatiloilla. Myös
lypsykarjatiloja hoitaa keskimäärin alle 50-vuotias viljelijä.
-
Sukupolvenvaihdoksia ei tehdä tällä hetkellä tiloilla erityisen
tiuhaan. Viimeisten viiden vuoden aikana sukupolvenvaihdoksen on tehnyt
10 % tiloista, Mattila toteaa.
Suomalainen tila on ollut nykyisen omistajansa hallussa keskimäärin reilut 20 vuotta.
Kolmannes
maatalouden parissa työskentelevistä on naisia. Heitä tapaa
todennäköisimmin hevostiloilla. Naisia on paljon myös puutarhatalouden
töissä. Lukumäärältään eniten naisia työskentelee viljatiloilla.
Noin
puolella maatalous- ja puutarhayritysten työvoimasta on alaan liittyvä
koulutus. Yleisimmin maatalousalan tutkinnon ovat hankkineet
karjatilojen toiminnasta vastaavat viljelijät. Tästä tekevät kuitenkin
poikkeuksen lammas-, vuohi- ja hevostilat. Niiden hoitaminen on ollut
ainakin aluksi usein harrastus, mistä syystä niiden pitäjät eivät ole
välttämättä hankkineet alan koulutusta.
Tilaluku puolittunut 20 vuodessa
Maatalous-
ja puutarhayritysten määrä on laskenut kymmenessä vuodessa
viidenneksellä 63 874:ään. Vuodesta 1990 tilaluku on puolittunut. Enää
kolmannes tiloista toimii kotieläintalouden parissa. Vielä 10 vuotta
sitten puolet tiloista ilmoitti kotieläintalouden
päätuotantosuunnakseen.
Osa aiemmista karjatiloista on
lopettanut ja osa keskittynyt kasvinviljelyyn, mikä näkyy viljatilojen
osuuden kasvuna. Hevostalouden merkitys on kasvanut. Sitä
päätuotantosuuntanaan harjoittavien tilojen lukumäärä on hieman noussut
ja osuus kaikista tiloista on lähes kolmanneksen suurempi kuin vuonna
2000.
Maatalous ja puutarhayritysten työvoima -verkkojulkaisu (selaimessasi tulee olla Adobe Flash Player jotta voit avata julkaisun)
Maatalous ja puutarhayritysten työvoima -tilasto
Tiedot
käyvät ilmi Tiken tekemästä Maatalouslaskenta 2010
-tilastotutkimuksesta. Tutkimuksen tulokset julkaistaan viidessä osassa.
Ensimmäisenä julkaistaan tiedot maatalouden työvoimasta. Seuraavat
tulokset tulevat maatilojen muusta yritystoiminnasta 29.6.2011.
Maatalouslaskennan tiedot on kerätty vuoden 2010 ja 2011 aikana kaikilta
suomalaisilta maatiloilta ja puutarhayrityksiltä.
Lisätietoja
Tike, Tilastopalvelut
Projektitutkija Pasi Mattila
puh. 020 77 21 300
etunimi.sukunimi@mmmtike.fi