På svenska

Sähköisiä vastauksia tullut noin 160 tilan päivävauhtia

Maatalouslaskennan sähköinen tiedonkeruu on käynnistynyt kohtuullisella vauhdilla. Verkon kautta vastaukset on antanut kahden viikon kuluessa hieman yli 2 400 tilallista. Tämä on noin 160 tallennetun lomakkeen päivävauhtia. Vastaamisen on aloittanut näiden lisäksi noin 500 tilaa. Vastauksia on saatu pääosassa ensimmäiseen tiedonkeruuerään kuuluvilta ja joitakin myös myöhempiin eriin kuuluvilta.

Eniten verkkovastaajia on tullut Nivalasta, kaikkiaan 73 kappaletta. Myös Kalajoki ja Siikalatva ovat päässeet yli 50 vastaajan rajapyykin. Maatalouslaskennassa kysyttäviä tietoja on saatu 294 eri kunnassa sijaitsevalta tilalta. Kärkipään paikkoja pitävät odotetusti pohjoiset kunnat. Ensimmäiseen tiedonkeruuerään kuuluu Lapin, Pohjois-Pohjanmaan sekä Kainuun alueen kuntia sekä satotutkimukseen osallistuvia maatiloita ympäri Suomen.

Ensimmäisen erän tiedonkeruu jatkuu vielä muutaman viikon ajan. Tämän jälkeen käynnistyvät puhelihaastattelut eikä vastaaminen verkossa ole enää mahdollista.

- Tiedot kerätään puhelinhaastatteluilla niiltä tiloilta, jotka eivät ole vastanneet määräaikaan mennessä verkossa tai ilmoittaneet tilan toiminnan loppumisesta, kertoo tiedonkeruusta vastaava tuotantopäällikkö Anna Louhivaara.

Toisen tiedonkeruuerän kirjeet ovat perillä ensi viikon aikana. Toiseen erään kuuluu noin 12 000 tilaa Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueilta.